Tänään illalla pitäisi taas suunnata hallille. Sulo ei ole enää ainoa punaturkki hoffien joukossa. Pari viikkoa sitten treeneihin ilmestyi mies, joka oli nähnyt hallin ikkunoista Sulon tottelevaisuuskoulutusta. Ihastui siihen, kuinka suomenpystykorva osaa asioita ja loppujen lopuksi kävi ilmi, että hänellä oli itsellään puolen vuoden ikäinen pystiksenpentu, jota myös oli jo jonkun verran koulutettu ja joka jota hän halusi kouluttaa lisää. Sovittiin sitten, että he tulevat treenikerrallemme mukaan. Keski-Pohjanmaan hovawarttien halliporukka on mukavaa ja avointa väkeä, ja olemme mielellämme ottaneet vierailijoita pientä maksua vastaan hallivuorollemme. Myös omat koiramme ovat hyötyneet tästä, sillä koirat tarvitsevat treeneissä vieraita "häiriökoirakoita".

Uusi pystis oli jo viime kerralla mukana treeneissä ja olikin varsin mukava tapaus. Todella rauhallinen ja sopuisa kaveri. Haukkuakaan ei päästänyt, vaikka tömähti aika rauhallisista oloista suoraan keskelle hallitreenien vilinää. Ainoat haukut taisi olla lopuksi, kun pääsivät Sulon kanssa pikkuisen kokeilemaan pystisleikkien riemua. Hienoa, kuinka pystykorvista löytyy yhä enemmän tuollaisia rentoja punanuttuja, sillä kyllähän pystykorva rotuna on monessa tilanteessa varsin terävä. Kotona tutkin sukutauluja ja huomasin, että pystispentu on Sulon serkku. Vaikka uskonkin, että paljon pystykorvan luonteeseen vaikuttaa elinolosuhteet, on perimällä kyllä myös oma tärkeä roolinsa.

Hienoa, että suomenpystykorvien kanssa halutaan touhuta muutakin, kuin metsästystä. Vaikka riistaviettinen koira metsälle kaipaakin, tarvitsee se minun mielestäni myös muuta tekemistä. Varsinainen jahtikausi on todella lyhyt ja vaikka metsälenkkeillä tai haukkuharjoitella voi muutenkin, koirien kiinnipitoaikaa on metsästyskoiran kanssa syytä noudattaa. Esimerkiksi kanalinnun pesälle osuva koira tekee todella pahaa jälkeä. Tottelevaisuuskoulutus tarjoaa koiran ja omistajan aivoille virikkeitä tällaisina aikoina.

Sulo puolestaan on edistynyt viikon aikana. Maahanmeno onnistuu ilman käsiapua niin paikaltaan kuin liikkeestäkin. Ainakin kotona. Illalla pitäisikin sitten alkaa harjoittelemaan liikkeestä seisomista. Saas nähdä, kuinka uusi juttu uppoaa punaiselle tokopaholaiselle...

Sulon kanssa ollaan taas treenailtu ja olen tällä hetkellä varsin hyvällä mielellä. Vielä lokakuussa olin sitä mieltä, että ei tästä mitään tule. Sulo ei keskittynyt mihinkään, vaan häröili toisten koirien perään ja mitä milloinkin. Ensimmäisellä hallitreenikerralla se ei edes syönyt lihapullia, kun kaikkialla oli niin paljon uutta ja ihmeellistä nähtävää ja haisteltavaa. Yritäpä siinä sitten ottaa kontaktia punaturkkiin... Heitin kirveen jo kaivoon ja päätin haudata unelmani tokoilevasta suomenpystykorvasta. Mutta ajan mittaan Sulo on vähän jo rauhoittunut, tosin vilkashan se on vieläkin. Unelma elää jälleen! Enää ympäristön ärsykkeet eivät kiinnosta niin paljon, vaan minusta on tullut mielenkiintoisempi. Esimerkiksi tänään hallin kentällä oli treenaamassa meidän kanssamme yhtä aikaa parhaimmillaan kolme entuudestaan täysin vierasta koiraa. Sulo oli koko ajan irti ja, eikä sillä ollut sen kummempaa mielenkiintoa muita kohtaan. Minä ja Atrian uunilenkki oltiin huomattavasti kivempia. Hienoa!

Jos mittatikuksi otetaan toko alokasluokan liikkeet, voitaisiin nyt päivittää yhdenksänkuisen Sulon osaamistilanne. Se näyttää seuraavalta:

Luoksepäästävyys: Ei olla harjoiteltu ollenkaan. Ei varmaan pysyisi paikallaan, vaan häseltää tuomarin luokse, ainakin nousee seisomaan. Ihmiset vaan ovat niin ihania Sulon mielestä. Pitäisi kiireesti muistaa ottaa treeneissä tätä.

Paikallamakuu: Olin varma, etten koskaan saa tuota punaista elohopeaa, karvaista ikiliikkujaa pysymään paikallaan. Kuitenkin nyt se näyttää ihan hyvältä. Lyhyttä pätkää on vielä tehty ja olen käynyt välillä palkkaamassa. Kuitenkin pysyy rivistössä toisten koirien kanssa jo kohtuullisesti, Sulon vilkkauden huomioon ottaen. On kuitenkin herkkä nousemaan, koska on niin korkeassa vireessä tässäkin. Esimerkiksi häntä heiluu paikallamakuussa koko ajan. Mutta tosiaan olen itse tosi tyytyväinen, kyllä tämä tästä! Niin ja jos nousee, tulee minun luokse.

Seuraaminen taluttimessa ja ilman: Ihan nättiä seuraamista. Kontakti on hyvä, paikka on hyvä. Sulo on todella innokas. Nyt parissa treenissä vire on noussut liian korkeaksi, jolloin alkaa haukkumaan. Tästä syystä lelupalkkaa ei voi edes kuvitella. Käännökset vielä vähän vaiheessa, mutta kyllä se jo mukana tulee. Kestoa ja matkaa vain pikkuhiljaa lisää. Juoksu onnistuu myös.

Liikkeestä maahan meno: Tarvitsee vielä voimakkaan käsiavun, mutta muuten ihan ok. Käsiavun häivyttäminen työn alla, tänään meni jo vähän pienemmällä avulla.

Luoksetulo: Jää paikalleen, tarvitsee usein kaksoiskäskyn lähteäkseen tulemaan. On treenattu paikallaoloa, ja on epävarma siitä, saako varmasti lähteä paikalta. Siitä johtuen on ollut myös aika hidas. Tosin tänään tässäkin edistystä ja Sulo tuli laukalla.

Ja sitten lopuksi liikkeestä seisominen ja hyppy, joita ei olla harjoiteltu vielä ollenkaan.

Sellaiset speksit tänä päivänä. Mielenkiintoista nähdä myöhemmin, miten tilanne kehittyy.

Ja lopuksi niitä luvattuja kuvia Sulon tokoilusta.

Ehkäpä Sulo jo noilla kuvilla rikkoo joitain pystykorvaennakkoluuloja. Ja laitetaas vielä loppukevennykseksi kännykkäkuva, joka ainakin Sulon tapauksessa rikkoo stereotypian, että pystykorva viihtyy ulkona säällä kuin säällä. Ja että sisällä sille tulee liian kuuma. Takassa on pidetty tulia koko illan, eli se on todella lämmin. Kaikista talon sopukoista Sulo on valinnut juuri oheisen paikan yön petikseen...

 

 

Punainen tokopaholainen - siitä tässä blogissa on kysymys. Pitäisi siis pikkuhiljaa päästä itse aiheeseen, eli Sulon tottelevaisuuskoulutukseen. Mainittakoon nyt vielä kerran, että Sulon varsinainen homma on ihan muualla; sen on tarkoitus hommata meille herkkuja ruokapöytään. Tokoharrastus on vain mukavaa virikettä meidän molempien elämään. Tokoilua tehdään myös haukkujuttujen ehdoilla, esimerkiksi syksyisin jahtiaikaan on Sulon koko aivokapasiteetti vapautettu lintujen nuuskutteluun ja niiden haukkumiseen.

Sulon varsinainen tokouran alku oli oikeastaan siinä, kun vanhempi koira joutui jäämään loppusyksyllä tokohommista varhaiseläkkeelle: minä tarvitsin kuitenkin terveen koiran omaa harrastustani, tokoa,varten. Ennen tätä Sulon kanssa oltiin tehty vain perustottelevaisuusjuttuja, joita minun mielestäni jokaisen koiran, myös metsästyssellaisen, tulee hallita. Kyllä haaveissa oli, että suomenpystykorvan kanssa olisi mukava kokeilla tokoilla ihan vaikka vähän tavoitteellisemminkin, mutta vielä tässä vaiheessa Sulo sai olla näistä hommista taka-alalla. Ja syksyn ajan olivatkin sitten ihan muut puuhat ajankohtaisia. Jahtikauden jälkeen aloin ottamaan Suloa vanhemman koiran tokotreeneihin mukaan aluksi ihan vain sosiaalistumistarkoituksessa, mutta pikku hiljaa homma riistäytyi käsistä. Huomasin hiovani seuraamista ja oikeaa perusasentoa meidän punaturkkisen metsäläisen kanssa. Ja ennenkaikkea huomasin, että Sulon koulutus etenee!

Tällä hetkellä Sulo treenaa tottelevaisuutta kerran-kaksi viikossa paikallisessa koirahallissa. Kaukaisena tavoitteena jossain horisontissa siintää se, että haluaisin osallistua Sulon kanssa tokon alokasluokan kokeeseen. Matkaa siihen vielä on. Paljon. Mutta joku tavoite minulla täytyy hommassa olla. Koiranetin mukaan suomenpystykorvat eivät tokossa osallistumismäärillä juuri juhli. Muutama yksittäinen koira on käynyt virallisesti kisaamassa. Olisi mukava kasvattaa tätä joukkoa yhdellä urhealla punaisella tokopaholaisella.

Huomenna on taas treeni-ilta. Tarkoitus on ottaa kamera mukaan ja ikuistaa Suloa tokopuuhissa. Mahdollisesti kuvamateriaalia tulee näillekin sivuille. Pitäisi myös päivittää Sulon osaamistilanne, eli missä ollaan menossa tällä hetkellä. Mutta se seuraavalla kerralla.

Hovawart on hieno rotu ja minulle sopiva harrastuskaveri. Toinen rotunsa edustaja tulee meille jossain vaiheessa. Se on minulle "se koira", joka tulee aina olemaan. Mutta...

Kuitenkin suomenpystykorvalla on jollain tapaa aivan erityinen paikka sydämessäni. Olen äärimmäisen onnellinen siitä, että meillä on oma punaturkkinen kotikettu, meidän metsäläinen. Meidän ihana Sulo, joka ei saisi tulla sohvalle, mutta joka vaivihkaa kiipeää syliin ja käpertyy siihen pienelle kerälle. Kuinka hellyydenkipeä koira voikaan olla! Meidän ihana Sulo, joka ei saisi tulla sänkyyn, mutta aamuisin kuultuuaan meidän heränneen kiipeää petiin ja kaivautuu aivan viereen makoilemaan. Meidän ihana Sulo, joka antaa vähintään yhtä paljon hellyyttä, kuin itse haluaa. Se nuolee, kirputtaa ja tulee viereen. Usein lasten pikkukakkoshetken aikana se menee lattialla televisiota katselevan lapsen viereen. Siinä ne sitten makoilevat selät vastakkain, lapsi ja koira. Sulon iloinen hännänheilutus saa lähes koko koiran heilumaan ja kiemurtelemaan onnesta.

Sellainen on meidän pystykorva. Meidän ihana Sulo.

Punainen tokopaholainen. Se on Sulo, yhdeksänkuinen suomenpystykorva. Sulo on lintukoira, kuten kunnon pystykorvan kuuluukin. Tai ainakin siitä tulee sellainen. Siitä voisi tulla myös hirvikoira, on se sarvipäällekin jo ääninäytteensä antanut. Minulle Sulosta piti tulla näyttelypuudeli, kun tuosta aikaisemmasta hovawartinrötkäleestä ei niihin hommiin ollut. Mutta pentuna näytti, että ei ole Sulostakaan, kun sen häntä liehuili korkealla selän päällä. Pakkohan sitä minunkin oli jollain tavalla päästä osalliseksi uuden pennun kanssa touhuilemisesta, joten päätin, että olkoon sitten tokokoira.

Tokopäätöksestä taustaa sen verran, että hovawartin kanssa tokoiltiin voittajaluokasta ykköstulos, kunnes sen terveys pisti hommalle stopin. Eli jotain kokemusta tokosta oli ennen pystykorvaakin. Mutta tuon kokemuksen hyötyä tässä tapauksessa en aivan varmaksi sanoisi... Hovawart on palveluskoira, vaikkakin vähän jääräpäinen ja jurrikka. Mutta palveluskoira kuitenkin. Suomenpystykorva on ... suomenpystykorva. Se kaikkien tuntema räksyttäjä maalaistalon pihapiirissä. Se sopivasti lahkeesta nappaiseva tai sormille puraiseva punainen, kiukkuinen kippurahäntä. Tai ainakin stereotypioiden mukaan, ja niistä voi olla montaa mieltä. Mutta varmaa on ainakin se, että suomenpystykorva on riistaviettinen, itsenäiseen työskentelyyn luotu herkkähaukkuinen metsästyskoira. Älykäs kyllä, mutta siltä uupuu palveluskoiran halu miellyttää omistajaansa tekemällä paahteisella hiekkakentällä monenmoisia temppuja. Herkkäkin se on. Että se siitä tokokokemuksesta.

Tässä blogissa on tarkoitus valottaa, mikä ihmeessä saa ihmisen hakkaamaan päätään seinään harrastamalla (lue: puuhastelemalla) tottelevaisuuskoulutusta suomenpystykorvan kanssa. Tässä blogissa iloitaan myös niistä onnistumisen kokemuksista, joita matkan varrelle mahtuu. Ennenkaikkea tässä blogissa kuitenkin ylistetään suomalaista kansallisaarretta, maailman kauneinta koiraa, jonka kanssa voi tehdä myös vähän tavanomaisesta poikkeavampia asioita. Kuten vaikka harrastaa tokoa.